Huh hellettä! Jos joku jostain syystä ei ole huomannut lämmön kipuavan tänään het aamusta lähemmäs kolmeakymppiä. :D Kyllä nyt on onnea olla maalla ja ulkona aina kun mieli tekee.
Siippa eilen laitteli kotoa viestiä, että kämpässä oli iltayhdentoista aikaan reippaat 29 astetta tukaluutta. Arvaatte varmaan kuinka innolla odotan huomista kaupunkiin pääsyä?!
Lähdetään siis aamulla jo ajoissa liikenteeseen, toivottavasti vesisateen sekaan! Muutama kassi ja nyssäkkä (sekä pari kisumisua) olis roudattavana 112 porrasaskelman verran ylöspäin. Puolilta päivin olisi oltava Jorvissa, tiedossa on se synnytyspelkopolikäynti! Juurihan siihen tuntu olevan vielä ikuisuus ja nyt se on jo huomenna! Täytyy sitten tulla raportoimaan, että millasta oli jamitä se sisälsi. :)
Ja taas, vastoin alkuperäistä sotasuunnitelmaa, jäänkin kotiin kaupunkiin tän käynnin jälkeen. Perjantai-aamulle olisi ylimääräinen neuvolakäynti ja maanantai-aamuna täytyisi suunnistaa verikokeisiin.
Sain eilen aamulla puhelun, että hei vain proteiinia löytyy edelleen. Tämän ja verenpaineeni käyn siis perjantaina tutkituttamassa. Viime torstaina otetuissa verikokeissa selvisi myös, että mulla on maksa-arvo kohonnut (alat muistaakseni). Maanantain labrassa siis seurataan sitten sen arvon nousua.
Kutinaa ei onneksi löydy, mutta isoäidillä oli muutaia vuosia sitten arvojen kohoamista, joka johti maksakirroosiin. Aika periytyviä nuo taitaa olla, mutta josko se ei sieltä enempää nousisi. :)
Vaikka tietenkin haluan, että Irmelillä on kaikki hyvin ja sen vuoksi patikoisin vaikka Utsjoelle, niin kyllä mua ärsyttää. Joka hetki saa olla säätämässä suunnitelmat uusiksi, miettiä mikä olisi fiksuinta kulkemisen ja asumisen kannalta, rasitanko itseäni kävelemällä portaita vai maksellaanko bensoja kun saa miltei joka päivä ajella satoja kilometrejä...
Mielessä on monesti käynyt ajatus, että jos jotain meinaa olla vialla niin olisi sitten kunnolla! Olisi jotain tiedossa ja siihen vaivaan mahdollisesti hoitoakin tarjolla. Koko ajan on jotain vähän huonosti ja vaikka neuvolasta ja sairaalasta rauhotellaankin, niin kyllä huoli silti hiipii aika useinkin mieleen. Nyt ollaan jo aika lähellä maaliviivoja. Jos jotain onkin todella pielessä, mutta mun kroppa ei vaan saa sitä ilmotettua selkeesti?
Väsyttäiskin koko ajan, vaikka nukun 12-13 tunnin yöunia. Jos saisin nukkua loppuun asti? Huolehtimatta ja kerätä voimia.
Noh, ens viikolla ollaan varmaan taas viisaampia. Toivottavasti!
Minäkin lopetan nyt turhan valituksen ja menen nautiskelemaan jäävettä.
PS. Näköjään helle voi aiheuttaa myös mukavasti naamaa ja mahaa kipristeleviä suppareita. Ainakin niitä oletan nyt tuntevani, teräviä, aaltoilevia piikkejä ympäri mahaa. Aika veemäisiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti