#141. Isi-ärsytys, minä-ärsytys, kaikki-ärsytys.

Mua niin ärsyttää kaikki, että ihan ärsyttää tää oma ärsyyntyneisyys.
Hiki valuu, mikään ilmastointi ei auta, vaatteita en halua pitää päällä, housut pitäs kuitenkin olla kun jotain tihkuttelee vähän väliä (ei, en innostu, se on varmasti vain normaalia, lisääntynyttä valkovuotoa tai sitten vain hikoilen).
Eilen illalla oli kaks supistusta, wuppiduu. Miksei mun keho kuuntele mun mieltä? Miksei se hormoonitoiminta nyt jotenkin herää ja käynnistä synnytystä?

Miehellä alkoi perjantaina loma. En jaksais yhtään kattoa sitäkään tossa sohvalla makaamassa. Menis vaikka kavereittensa kanssa uimaan tai syömään tai jotain.
Eilen se tosin jäi dokaamaan kavereittensa kanssa ja sekin ärsytti. AAAAAAAAAAAAA.
Äsken meinasin räjähtää, kun se leikkasi kynsiään. Jumalauta se naksutus oli pahin ääni maailmassa mitä siihen hetkeen tiesin.
Mikä mua vaivaa? Voisko joku iskeä mut johonkin koomaan siihen asti, että synnytys alkaa?
Haluan myös vaihtaa olohuoneessa järjestystä, mutta on ooteltava, että tuo lähtis jonnekin ulos. Haluan tehdä sen yksin.

Vau-kirjasessa luki jotain tyyliin, että on hyvä kun tuleva isä on nyt viime viikkoina harjoitellut kodin ylläpitoa helpottaakseen äidin hommia sitten beibin synnyttyä. Ai on vai? Mua ahdistaa jo nyt se miltä tää asunto tulee näyttämään parin ekan viikon jälkeen, kun ollaan oltu vauvan kanssa kotona. Jotenkin tuntuu, että ainoa siivoaminen mitä miehen mielestä kotona tarvii tehdä, on imurointi. Imurointikin suoritetaan silloin, kun mattoa ei enää erota kissankarvojen alta. Vaatteet peseytyy itsekseen, keittiö puhdistuu itsekseen, kengät ja vaatteet menee itsekseen paikoilleen...

Ja mä niin tiedän nytkin vinkuvani aivan turhasta. Mutta mun on nyt pakko purkaa nää pienimmätkin vituttavat asiat johonkin! Tiedän myös, että tunnin päästä mun olo voi olla aivan eri, kuten eilen kävi; Aamupäivän nyhjötin sohvalla, päätin etten lähde mihinkään kotoa. Muutama hetki meni, niin meikkailin innoissani ja laittelin hiuksiani ja valitsin kivat vaatteet, lähdettiin käymään miehen ystävän luona.

Ja joka kerta, kun joku asia alkaa mua nyppimään, niin omatunto alkaa samalla soimata ja syyllistää. Eihän mulle ole oikeasti mitään syytä olla tyytymätön, kärsimätön ja vihainen.

T: Kiukku-Kaika 3vee.


(Ps. Tiedän, että mieheni omaa ehkä maailman pisimmät hermot ja kärsivällisyyden.
Tiedän myös, että voi olla vaikeeta tehdä mitään, kun pelkää tekevänsä väärin = ärsyynnyn lisää.
Tiedän, että nää olotilat tulee menemään ohi.)

Pps. Haaveilen kovasti jo syksystä. Lämpimistä neuleista, putoilevista lehdistä, syksyn tuoksusta, kävelyistä pitkin Helsinkiä... Tule jo! :)

#140. 38+0!

Jeij, kaksi viikkoa laskettuun aikaan! :)

Kokoarvioultrassa ei tänään katsottu edes vauvan kokoa. :D Ultrattiin kyllä ja olin sydänkäyrillä, kaikki näytti mainiolta. :)
Irmelillä on myös kiitotie valmiina (kuulemma uudellensynnyttäjien tapaan jo tässä vaiheessa), joten enää tarvittaisiin ne supistukset! Lääkäri teki tarkoituksella kovakouraisen rassaamisen, rapsutteli Irmelin päätäkin. Jos tyyppi päättäisi lähteä pikkuhiljaa tutustumaan ulkomaailmaan. :)
Viime yönä koin kyllä yhden ulvomista aiheuttavan supistuksen, olin varma, että synnytän siihen pöntölle wc:ssä käydessäni. Vaan siihenpä ne sitten jäivät, pöh!
Muutamana yönä on kyllä napakkaa kipua ollut, mutta ei ihan sellaista jolla kuvittelisin synnyttäväni.

Ahdistukseen ja pelkoihin liittyen lääkäri kirjasi papereihin, että saan ottaa todella helposti yhteyttä päivystykseen. Ja kun otan yhteyttä, niin mut laitetaan helposti sydänkäyrille ja tarkistetaan vauvan vointi. Samoin myös synnytyksen aikana, mua ei välttämättä kehoteta pysymään kotona niin kauan kuin kivut sallii, vaan saan herkästi lähteä synnärille.
Saattaa vaikuttaa tuntemattomille lukijoille, että ylireagoin turhan herkästi ja ramppaan sairaalassa vähän väliä ilman "oikeaa" syytä. Valitettavasti en osaa enkä halua kirjoittaa tänne näkyville kaikkea. :)

Töks. Ajatus katkes ihan täysin.
Jostain mun piti vielä höpötellä, mutta taidan jättää sen sitten ensi kertaan, jos muistan silloinkaan... :D

Eihän tällaisen dementian pitäisi iskeä vasta kuin vauvan synnyttyä...? :)

#139. Babyshowereita ja vauvajuhlia!

Tuliskohan tästä kirjoittamisesta nyt mitään. Jaksankohan keskittyä, että saisin kiinnostavan postauksen aikaan kuvineen. Koetetaan ainakin. :)

Viime keskiviikkona oli sovittuna, että menen illalla hoitamaan miehen veljenpoikaa muutamaksi tunniksi heille. Jännitti aivan hirviäst! Mieskin kyseli ennen töihin lähtöään, että odotanko innolla muksun hoitoa, totesin notta osaankohan edes vaippaa vaihtaa. :D Hassua, että epävarmuutta on enemmän kun on kyse muiden lapsista. Ei mua jostain syystä yhtään huoleta osaanko ja pystynkö hoitamaan omaa käärylettäni. :)

Reippaasti sitten lenkkeilin tuon muutaman kilometrin matkan ja saavuin määränpäähän hehkeän hikisenä! (pienten supistelujen kera :))

Soitin ovikelloa ja kyllä loksahti leuka kuistille, kun oven takaa paljastui liuta miehen serkkuja ja ystäviä, joista on mullekin tullut läheisiä tässä yhdessäolon aikana. Olivat sitten järjestäneet mulle babyshowerit, aivan yllätyksenä! :) Aluks oli kyllä jotenkin epäuskonen olo, koska harvoin mua on yllätetty juhlilla. :)

Miehenketalekin oli tiennyt juhlista, en tajua miten en huomannut mitään vaikka hän aamulla kyseli fiiliksiä. :D

Kuvia mulla ei valitettavasti ole kuin lahjoista, vaikka tarjoilutkin olivat ihanat, nam.

Ohjelmassa illan aikana oli Irmelin syntymäajan ja tulevan nimen arvailua, arvaukset oon huolellisesti säilyttänyt vauvakirjan väliin. :) Ajattelin, että lähimmäksi ajankohdan oikein arvannut saa jonkinlaisen pienen palkinnon. Se kannattaisi varmaan hankkia etukäteen, sillä voin vain kuvitella miten kaikki hetket pyörivät vastasyntyneen ympärillä muutaman viikon päästä. :)

Sokkona maistelin myös soseita ja ruokia, miltei sain arvattua kaikki ainesosat oikein! :D

Sain tosiaan ihanan vaippakakun, oi että! :) Irmeli sai lelukirjan, muutaman bodyn, aivan ihanan solmupipon, pesuaineita, tuttinauhan ja helistimen sekä tietenkin tuon ammeen! Se meiltä puuttuikin täysin.

Myös tuleva mama sai hemmottelua; ihania erilaisia kasvonaamioita, jalkakylpysuolaa sekä jalkarasvaa. Niitä ehdinkin jo viikonloppuna äidin luona testata saunoessa, teki kyllä hyvää!

Perjantaina menikin sitten aamu- ja iltapäivä siellä Jorvissa, josta jo aiemmin kertoilin. Tällä hetkellä sappiarvot ovat lähteneet laskuun, eli lääkitys toimii! Myöskään insuliinia ei tarvinnut aloittaa, sain torstaihin asti lisäaikaa seurailla sokereitani. Korkeat arvot on voineet johtua liian pitkästä paastosta yöllä, joka voi kyllä hyvinkin pitää paikkansa. Söin nimittäin eilen iltapalan myöhemmin kuin normaalisti ja tän aamun arvot olivat aivan normaalit, huh. :)

Lauantaina, vanhempien luona, mut herätettiin yhdeksältä aamulla. Sisko pirteään tapaansa julisti, että aamupalalle olis tultava nyt. Aivan unessa laahustelin keittiöön, en edes yhtään ihmetellyt miksi mut niin aikasin herätettiin. :D Nukun kuitenkin maalla ollessa aina parhaat yöunet.

Onneksi herättivät, mua odotti nimittäin tällainen näky aamiaisella;

Oon aika onnekas tyttö, että mulla on niin ihana perhe. Sain toisetkin vauvajuhlat, vaippakakkuineen kaikkineen. Nääkin oli saatu suunniteltua mun tietämättäni, vaikka oon aina yleensä uteliaana tiedustelemassa kaikkea. :D

Irmeli sai muutaman ihanan paidan, toki vaippoja ;D, hoitotarvikkeita ja Barbababa-helistimen (jonka tuleva äiti taitaa omia). Itse sain äitiyttä julistavan t-paidan, rintapumpun ja koruja! :)

Aamiainen oli ihana ja niin kyllä koko päivä. Hyvää ruokaa ja ihan vaan oleskelua. :)

Aivan ihanat vaunut ja namnam-hedelmäsalaattia!

Nyt on ainakin vauvan tuloa juhlistettu! :) Oon kyllä aivan otettu molemmista juhlista.

Ja vaippoja Irmelillä tulee ainakin olemaan, niitä ei tarvii hetkeen olla kaupasta hakemassa. :) Vielä kun saataisiin tuo vauvanhuone viimeisteltyä (hyllyt päättivät tipahtaa alas seiniltä...), niin saisin tavarat ojennukseen.

Hassua ajatella, ettei tätä mahaa kohta ole enää. Toisaalta oon kyllä niin odottanutkin, että sisältö siirtyisi tähän ulkopuolelle ihasteltavaksi, että kärsimättömyys alkaa vaivata. :D

Kylläpä on suippona!

Täytyy vielä napsia masukuvia, kun niitä saa otettua muistoksi. Vaikkakin mahan etuosaan on nyt alkanut repeytyä, niin pitkään selvisin ilman arpia muualla kuin kyljissä! :D

Nyt on kuitenkin syötävä ja nukuttava hetki, tiedossa olisi vielä imurointia ainakin loppupäivälle. :)

#138. Voihan sappiarvot sentään.

Jo on ollut tapahtumarikkaat pari päivää.
Niihin on sisältynyt niin onnellisia kuin lisästressiäkin aiheuttavia asioita, joita avaan perusteellisemmin kun on energiaa. Kohta suuntaan nukkumaan ja taltuttamaan migreenikohtausta.

Tänään tuli siis aamuisen rutiinilabrakäynnin jälkeen lähtö Jorviin taas. Sappiarvot olivat koholla ja vauvan liikkeet vähentyneet.
Sydänkäyrien ja ultran jälkeen todettiin, että kaikki näyttää olevan kunnossa.
Irmeli suoritti reippaasti hengitysharjoituksia, napanuoran virtaukset olivat normaalit ja tyyppi oli kasvanut tasaisesti omalla käyrällään.

Sain diagnoosin raskaushepatoosiin ja heti aloitettiin lääkitys. Maanantaina sitten kontrollilabra sekä käynti äippäpolilla diabetes-hoitajan juttusilla. Verensokereissa on nyt muutamat arvot heitelleet. Lääkäri en ole, mutta tuntuisi hölmöltä aloittaa insuliinit kahden poikkeavan arvon perusteella muutaman viikon ajaksi... Mutta tietenkin mennään sen mukaan mikä on beibille parasta. :)
Tapasin kyllä sydämellisimmän lääkärin ikinä tän päiväisellä reissulla. Joku kerrankin kysyi mitä mulle kuuluu ja ihan oikeasti vielä kuuntelikin vastaukseni. Sekä jaksoi selittää "itsestäänselviä asioita" ja rauhoitteli mun mieltä.

Aiemmin keskiviikkona mulle oli aivan yllärinä järjestetty babyshowerit, olin aivan ällistynyt. :) Ja kotiin päästyäni joutui kyllä muutaman onnenkyyneleen tirauttamaan.
Postailen niistä sitten myöhemmin, kun saan kuvatkin omalta koneelta.

Nyt vietän viikonlopun maalla, toivottavasti rentoutuen! Olisihan nämä loput viikot nyt voineet mennä ilman lisähuolta, mutta...


PS. Kohdunkaulan pituus lyhentynyt viidestä sentistä kahteen sekä paikat jo muutaman sentin auki, oujee. :)

#137. Kotiintulovaatetus ja sairaalakassi.

Laskettu aika se vaan lähestyy. En tosiaan usko, että Irmeli omatoimisesti tulisi ulos ennen la:ta, mutta onhan se hyvä olla valmiina. :)
Joten sain vihdoin pakattua sairaalakassia itselleni, pääosin hygieniatarvikkeet. Jossain olisi myös shampoo ja hoitoaine, mutta enpä tietenkään just nyt löydä niitä kun kuvailin! Toivottavasti kuitenki ennen lähtöä bongaan ne, ostettu kuitenkin just tätä tarkoitusta varten. ;D
Erikseen mulla tulee olemaan mukana sitten käsilaukku, johon heitän tutun lompakko-avaimet-puhelin-neuvolakortti -yhdistelmän. On tässä kuitenkin sen verran vielä neuvola- ja sairaalakäyntejä, notta muuten on lippuset ja lappuset hukassa jos ne jo pakkaan ja siirtelen koko ajan. :D

Mutta kuvia!

- Vartalosuihke
- Ripsiväri
- BB-voide
- BB-silmänympärysvoide (varmaan tosi tarpeellinen :D)
- Kasvorasva
- Kulmakarvageeli
- Hiusharja ja ponnareita
- Ripsentaivutin
- Deodorantti
+ pesuaineet uupuvat.
Sairaalakassiin tuun vielä pakkaamaan puhelimen ja tabletin laturit, sekä itse tabletin. Nekin vaan ovat vielä kotosalla käytössä, joten pitää laitella muistilapulle uupuvat tavarat! En epäile hetkeäkään, etteikö sairaalassa olisi muutakin tekemistä kuin roikkua facebookissa, mutta jos nyt sattuu joku tylsä, uneton hetki iskemään..! :)

Beibille kotiutumisasu kokoa 50.

Kotiutumisasu kokoa 56.

Pipo nyt on ehkä pienintä kokoa mitä löysin ja menee molemmissa asukokonaisuuksissa, ei oo ainakaan varoteltu, että täältä suuripäistä olisi tulossa. :D Ylemmässä kuvassa on myös pienet sukat rullalla, otan niitä muutamatkin mukaan. Toiset jalkoihin ja toiset tarvittaessa pikkukätösiin!

Muutama harso, ne sukat ja varalta tutit.

Ja näin on kaikki pakattuna isille valmiiksi turvakaukaloon! Voi sitten napata mukaansa, kun lähtee hakemaan meitä kotiin. :) Eikä mun tarvitse koittaa puhelimessa neuvoa. Säästää hermoja itse kultakin, eritoten minulta!

Oon viime yönä saanut nukuttua 13 tuntia! Hertsileeri! Yöhön tosin sisältyi melko voimakas migreenikohtaus, mutta panadolien ja unen avulla se onneksi oli kadonnut ennen aamua.

Verenpaineet ja verensokerit sen sijaan ovat tänään herättäneet kummastusta.

Paastosokeri oli aamulla ihan normaali 4.6 (arvo pitää olla alle 5.5) Nautiskelin sitten aamiaiseksi kupin kahvia ja täysjyväleipää levitteen kera. Mittasin hieman yli tunnin päästä sitten verensokerin taas, niin masiina näytti arvoksi 7.7!! (tunnin jälkeisen arvon tulee olla alle 7.8)

Eli viitearvoissa kyllä oltiin, mutta ei mulla koskaan ole noussut tunnin jälkeinen arvo noin korkeaksi! Varsinkaan, kun katsoo ettei toi aamiainen ollut kovin suuri.

Seuraavaksi katselin sitten paineet. Sieltäkin pamahti mainiot lukemat 127/85, eli alapaine alkanut nousemaan. Näitä mittasin muutamankin kerran ja suunnilleen samat lukemat tuli joka kerta.

Päätin soitella neuvolaan, sieltä kun aina sanotaan että ennemmin soittaa kuin miettii ja murehtii itsekseen. Kuulemma ei syytä huoleen, neuvolatäti onkin odottanut koska mun sokerit pompsahtaa. :D Vauva on kuitenkin isokokoinen, niin on normaalia tuo arvojen nousu (?) Sain käskyn kuitenkin seurata vähän tarkemmin kuin normaalisti.

Verenpaineesta samanlaiset ohjeet. Kunhan ei päänsärkyä tai näköhäiriöitä ilmene, sitten soitto äippäpolille suoraan.

Aamusekoilujen jälkeen päästin lopulta kaupoille! :) Miehellä oli tänään vapaapäivä, niin käytiin viimein hankkimassa meille täytettävä ilmapatja. Vierassänkyä ei meiltä löydy eikä sohvaakaan saa auki, niin aika mainio ratkaisu tuo. :) Ja torstaina se pääseekin heti käyttöön, kun siskon pitäisi tupsahtaa meille kylään, ihanaa. :)

Sain myös viimein uudet sohvatyynyjen päälliset (sekä sohvatyynyt), kun käytiin Ikeassa ja Kodin Ykkösessä. Ikeasta tarttui mukaan myös patjansuojuksia muutama kappale. Ihan käteviä varmasti nyt suojaamaan omaa sänkyä ja sitten beibin petiä. :)

Näitä keltavalkoisia tyynynpäällisiä olin niiiiin ootellu aleen!

Unettomia öitä varten sain myös viisi kautta Rimakauhua ja Rakkautta! Se on niiiiiiin ihana sarja. :) Ainakin oli silloin vuosia sitten, kun tuli televisiosta. En jaksa ootella, että voin alkaa kahtelemaan. :) Toinen vaihtoehto on säästellä jaksoja mahdollisia tulevia imetysmaratoneja varten. Hihii! :)

#136. Ja TAAS neuvolassa!

En jaksa edes laitella viime kerran vertailumittoja, kun siitä on niin vähän aikaa. :D
Onneksi seuraava neuvola on vasta ensi viikolla.
Nyt siis menossa rv 36+4.
Oli kyllä kiva päästä taas tapaamaan omaa neuvolatätiä, joka ensimmäiseks kauhistelikin mun mahan kokoa! Mitta oli nyt viikossa kasvanut 35 -> 37cm. Tähän yhdistettynä se, että kokoarvio-ultrassa vauvan painoksi oli saatu 3,4 kiloa niin.. huh! :)
(Aikaisemmassa postauksessa oli tosiaan 3,2kg, mutta kätilö oli kirjannut painoksi 3,4kg kun terkan kanssa papereita luettiin.)
Painoa oli tullut viikossa 100g, jeij! Vaikka tuntuu, että oon syöny koko ajan jotakin.
Verenpainetta käski nyt seurailla kotona, se mitattiin kolmesti ja joka kerralla suuremmat lukemat. Ei toki mitkään hälyyttävät. :)
Turvotusta runsaasti ja proteiini sitkeästi + !

Irmeliäkin moikattiin sydänäänten verran, jotka olikin koko ajan 160-170. :D Tyyppi alotti aivan hirveet zumbat, kun joutu anturin alle. Raivotarjonnassa hän majaili edelleen, pää lantiossa. Kiinnittymisestä ei oo maininnut kukaan mitään, joten sellaista ei oo kait vielä tapahtunut?
Muutaman napakan supistuksen sain kyllä siinä laverilla maatessa ja nyt kotona ollessa. Jos paikat alkais valmistautua! Olis enemmän kuin tervetullutta. :)

Terkkari kyseli, millaiseksi kuvittelen vauvan kun se syntyy. Kerroin ihan rehellisesti, että en oo tuollaisia "mielikuvaharjoituksia" uskaltanut tehdä.
Jostain syystä en nyt halua kirjoittaa ja nähdä itse sitä keskustelua, joka käytiin. Mutta lopuksi hän totesi, että monen on vaikea ymmärtää, ettei synnytyspelko tarkoita aina pelkoa itse synnytystapahtumaa kohtaan. Se on isompi kokonaisuus, joka ihmistä siinä vaiheessa pelottaa. Tuntui vaan niin hyvältä, että joku ymmärsi ja osasi sanoa sen, mitä ajattelen. :)
Jonain hetkinä myös iskee se järki päälle ja saan ajateltua, että tilanteet tulevat etenemään normaalisti. Ja etten itse voi suuresti vaikuttaa asioiden kulkuun. Kunhan se ajatusmalli vaan pysyisi päässä enemmän kuin pari minuuttia. :D

Nyt kun miettii, niin aika hurjaa tunneskaalaa on pitänyt sisällään nämä viimeiset kymmenisen kuukautta. Eikä loppua vielä näy. :)
Pesänrakennusvietti on kyllä tainnut iskeä nyt kunnolla. Oon viettänyt aikaa vauvan tulevassa huoneessa, järjestellyt minivaatteet muutaman kerran uusiksi, tehnyt jopa ruokaa kotona alusta asti itse, pessyt lakanoita, steriloinut tutit ja pullot.. valmistautunut.
Myönnettäköön, että mitään makeeta mulla ei vielä ole valmiina, josko saisi huomenna vaikka korvapuusteja tehtyä. :D
Alkuraskauden oireistoa alkaa myös tulla taas esiin; Rintojen kipuilua ja arkuutta, pahoinvointia ja oksentelua, jatkuvaa vessassa juoksemista, mahaoireilua, kahvinjuonti tökkii... Ja himo kaikkeen terveelliseen on palannut! Kurkkua, salaattia, omenoita, nam!

Viime yön neljän huikean nukutun tunnin jäljiltä suuntaan nyt kyllä pienille unille! :)

#135. Kokoarvio-ultra.

Jorvissa tuli siis aamulla piipahdettua.
(Koitan pitää ajatukset kasassa kirjotellessa, mutta tää väsymys vie kaikki voimat...)
Ihmeen paljon porukkaa oli myös saapunut ultrattavaksi äippäpolille. Jo oli erikokoista masua. :)
No, meidän Irmeli suoritti hengitysharjoituksia koko ultrauksen ajan reippaasti. Mittailtiin päätä, mahaa ja sääriluuta. Ruudulla näkyivät mittausten perusteella arvioidut raskausviikot, pääosin ne olivat koko ajan lähempänä viikkoa 38. :D
Painoarvioksi saatiin siis tällä hetkellä 3200g. KÄÄK, se on joidenkin syntymäpaino?!?!
Mitään arviota en saanut siitä, paljonko vauva mahdollisesti voisi painaa syntyessään ja onko mun mahdollista synnytellä alakautta laisinkaan.
Uuden arvioajan sain sitten 25.7., jolloin pitäis osata vaatia vastaukset noihin kysymyksiin. Jotenkin sitä vaan tuntee aina olevansa niin liukuhihnalla...

Mä tiedän jo nyt, että yöunet tulee katoamaan vielä pahemmin. Vauvan mennessä jopa yli lasketun ajan, niin sillä on aikaa kasvaa reilusti yli neljäkiloiseksi. Muutenkin ahdistaa ja jännittää tuleva synnytys. Jos oma olo menee aivan mahdottomaks, niin aion kysyä sektion mahdollisuudesta.
Oon lukenut hitaammasta toipumisesta ja riskeistä, joita sektioon liittyy. Toisaalta, jos nyt lähestyvä synnytys ja oma epävarmuus sitä kohtaan pistää mielen sekaisin, niin onko parempi olla sitten henkisesti ja fyysisesti jo aivan väsynyt vauvan saapuessa?
Näitä ehdin kyllä pohtia aivan riittämiin seuraavan parin viikon aikana. :) Asian aion tosin ottaa jo puheeksi ensi viikon neuvolassa.

Kovasti mä kyllä jo haluan meidän Irmelin nähdä. Tutustua meidän luomukseen. Saada mun jössikän syliin ensimmäistä kertaa. Kuulla sen pienen tuhinan.

Sitä ennen tuntuu vaan olevan vielä niin pitkä aika tiedossa. 

(tänään tosin on supistellut sen verran, että särkylääkkeeseen on joutunut turvautumaan. Eikä meinaa sekään täysin helpottaa. Jostain syystä on myös todella epämääräinen olo ja vatsakin ihan ihmeellinen...)

Sanokaa mun sanoneen, päivittelen tänne vielä kokonaisena, kun viikkoja on mittarissa 41+x. ;D

Mahakuvan lisäilen välilehdelle taas, kunhan löydän kameran piuhan jostain.

Huomenna suuntaan toivottavasti jo aamupäivästä landelle vknlopuksi, mies kun lähtee myös omiin rientoihinsa.

#134. Neuvolaa, masennusta, koti.

Hipheihurraa! Minä olen kotona. Koti on maailman paras paikka.

Viime viikolla lähdettiin siis miehen vanhemmille tuohon ehkä viitisen kilometrin päähän majailemaan raskauden loppuajaksi. Pakattiin kissat, kasa vaatteita, siivottiin koti siihen kuntoon, että on sitten mukavaa tulla takaisin.
Itkeminen alkoi jo ennen lähtöä. Se myös jatkui joka ainoa päivä, varsinkin miehen ollessa töissä. Päivät makasin sohvalla ja nukuin vähän väliä. Välissä oli tosiaan yksi neuvolakäynti, jolla tarkkasilmäinen terveydenhoitaja kysyi miten jakselen. Vuodatin kaiken; kuinka haluaisin olla omassa kotona, en halua olla muiden nurkissa, pitäisi tehdä ruokaa pakkaseen, järjestellä vauvan vaatteet miljoona kertaa uusiksi, mikään ei tunnu miltään ja silti kaikki tuntuu niin ylivoimaisen hankalalta. Kuinka nukun vaan päivät, en käy ulkona ollenkaan, en edes halua, en keksinyt mitään mikä piristäisi mieltä, haluan vain synnyttää ja aloittaa masennuslääkityksen. Aloin nähdä unia kuinka järjestelen vauvan hautajaisia.(on muuten aivan hirveää herätä kesken tuollaisen unen....)
Huolestuneena terkkari kyseli, että pidänkö vauvaa syypäänä kipuihini ja masentuneeseen olooni. En todellakaan, en onneksi. Paremminkin poden huonoa omaatuntoa siitä, että lapsi joutuu vielä olemaan tässä kehossa ja yhteydessä tähän mieleen, joka ei ole niin iloinen kuin voisi (pitäisi) olla. Juteltiin pitkät pätkät kyseisellä käynnillä ja terkkari käski ottaa synnärille yhteyden heti, jos koen mielialani laskevan entisestään.

Perjantaina juteltiin miehen kanssa, päätettiin yhteistuumin lähteä kotiin sunnuntaina. Hänkään ei tuntenut oloaan rennoksi jostain syystä. Joten sunnuntaina (eilen) kiipesimme portaat muutamaan otteeseen ja kotona ollaan koko konkkaronkka. Hoin koko eilisen illan, miten ihanaa täällä on, vaikka ei pääsekään ulos yhtä helposti kuin paritalon ulko-ovesta.
Kotiin päin ajellessa mieskin totesi, että nyt näyttää tutuilta maisemilta. Eikä hänen vanhempansa edes asu kovinkaan kaukana. :D
Täältä mua ei saa pois enää. Ainoastaan, jos Irmeli nyt päättäisikin tulla meitä ilahduttamaan jo aiemmin, niin pitäisi harkita esimerkiksi oman äidin luo lähtöä. Ihan en jaksa seitsemää kerrosta nostella rattaita yms. :) Tosin hissiremontin valmistumiseenkin on enää n. 3,5 viikkoa! :)

Nyt sitten tähän väliin neuvolakuulumisia, tänään oli vuorossa viimenen lääkäritutkimuskin! Kai tässä oikeasti ollaan loppusuoralla. :)

Rv 35+4 (32+6)
Paino +500g (+540g)
Turvotus ++ (+)
HB 119 (124)
RR 109/74 (114/75)
Sf 35 (32)
Syke 150 (150-160)
Liikkeet ++ (++)
Tarjonta rt (rt)

Proteiini jatkaa edelleen koholla, joten edelleen jos ilmenee päänsärkyä tai näköhäiriöitä niin synnärille soitto. Turvotus on aivan hurjaa tällä hetkellä! Aamuisin huomaa, kuinka nivelet on aivan kipeinä ja tekee todella hankalaa saada esimerkiksi käsiä nyrkkiin. Tekee näköjään nytkin hankalaa. :D Pitäisi koittaa lisätä vieläkin tuota päivittäistä vesimäärää, miten se onkin niin vaikeaa tunkea nestettä kurkusta alas!
Sain lääkäriltä nyt jo reseptin masennuslääkkeitäni varten ja käskyn jutella torstaina kokoarvio-ultrassa, että lääkitys olisi hyvä aloittaa heti lapsivuodeosastolla. Tänään aion käydä jo hakemassa nuo lääkkeet valmiiksi, ollaan muutoinkin menossa ostelemaan turvakaukalon telakka autoon, VIIMEINKIN.
Sisätutkimuksessa kaikki oli ok, ainakaan mitään suurempia mainintoja ei tullut. Vauvan pää on lantiossa ja kohdunsuun tilanne on merkattu kiinteän ja pehmeän välille. Kiinni tuo näyttää kyllä vielä olevan.
No, on tuossa noita portaita joita voin sitten reippailla ja koittaa saada supistuksia aikaan! :)

Mun piti jostain vielä kirjotella, mutta tunnin yöunilla aivot käy aika hitaalla.
Yö siis meni siinä, kun olin juuri nukahtamassa, mutta säpsähdinkin aina hereille jostain syystä. Mitään häiriötekijöitä ei ollut, joten liekö tää sitten valmistautumista tulevaan? Ärsyttävää kyllä, kun unta rakastan. :D Painajaiset sitten olivatkin kiusana, kun sen tunnin ajan olin syvemmässä unessa.

Nyt siis vuorossa päikkärit!

#133. Videota!

Viimeinkin videota. Ei tässä päivisin paljoa tuu tehtyä, muuta kuin omaa napaa kuvailtua. :D