#154. Voihan korvatulehdus.

Taisi löytyä syy huonoihin öihin.

Eilen aamulla Mea koski vasempaa korvaansa eri tavalla kuin normaalisti. Jostain syystä joku kello alkoi kilkattaa päässä ja suuntasimme terkkariin. Tuliaisina korvatulehdus molemmissa korvissa ja antibioottikuuri.
Jos nyt helpottais yöt. Ainakin viime yönä oli vain kaksi tutinlaittoa ja heräämätön unipätkä 00.30-7.30, jeeeee! :)
Ei voi olla kuin tyytyväinen siihen, että Mea ottaa lääkkeet ruiskusta ihan ongelmitta. Myös eilisen lääkärintarkastuksen ajan likka vaan hymyili ja keimaili, vaikka tungettiin tikkua suuhun ja tökittiin korvia. Jos mulla olis jääneet päiväunet välissä ja olisin kipeä, niin en todella hymyilis tuossa tilanteessa. :D Ehkä tyttö tiesi, että nyt saa apua ja pitää olla nätisti. :)

Siitä sitten.

Tällä viikolla jää siis bailatinot ja vauvakahvittelut väliin, jotta tyyppi saa rauhassa parantua. Mutta on kyllä aika sitkeä sairastaja, kun ei suurempaa oireilua ollut kuin nuo yöt. Itse en tiedä miltä korvatulehdus tuntuu, kun en koskaan ole sitä sairastanut.

Mutta näin meillä. Palailen sairastuvalle ja blogin pariin varmaankin vknloppuna, kun kummit lellittelevät tyttöä ja äidillä on hetken kädet vapaana! :)

#153. Uusia taitoja!

Niin kuin tuo tyttö ei koko ajan tuntuisi oppivan jotain uutta, hirveällä vauhdilla!
Kyykyssä on oltu jo pidemmän aikaa ja karhukävely-asentoon on noustu jo varmaan yli kuukauden ajan. Eilen sitten noustiin seisomaan tukea vasten. Aluksi en huomannut mitä tapahtui ja meinas jostain syystä sydän pysähtyä, kun näin mimmin seisoskelemassa. :D
Ajattelin ensin, että taisi olla vahinko.
Tänään oli pakko tuoda pahvilaatikko tohon olohuoneeseen ja katsoa josko vahinko toistuisi jossain välissä..

Jep.
Mistä lie pirullinen ilme johtuu... :D
Mutta tuossa päivän touhuja seuraillessa ei pystyyn nousu ole vielä se hittijuttu, onneksi. Ehditään siivota pöytätasot ja muutoinkin peitellä pistorasiat yms tässä vknlopun aikana.

Muutoin viikko onkin mennyt kavereita, aikuisia ja lapsia, tavaten, mummolassa vieraillen ja lenkkeillen. Aurinkoiset säät on saanu mut hurahtamaan ulkoiluun niin, että päätin jopa panostaa lenkkareihin! Minä! Ulkoliikunnan perivihollinen. Tosin ei niitäkään nyt heti tarvii olla sovittelemassa, kiitos saapuvien lumisateiden...
Tänään lenkkeily on jäänyt välistä tuulen takia, voisi vaunut olla lähimmässä katuojassa puuskan yllättäessä!
Illalla on sitten omaa aikaa onneksi tiedossa salilla, jos pitkästä aikaa kävis joogaamassa!

Mea tuntuu olevan jotenkin todellatodella muhun rakastunut tällä hetkellä. :D Siis joka hetki kun leikitään lattialla, niin pitää tulla syliin kiehnäämään ja kontata perässä ja tarkistaa, että äiti varmasti seuraa hänen touhuja. Luulin tällaisen äiti-vaiheen jo olleen silloin 4 kuukauden paikkeilla, vierastaminenkin oli tällöin huipussaan. :)

 Huomennakin saadaan vielä viettää aamupäivä tyttöjen kesken, kun miekkosella on lauantaivuoro. Illalla onneksi sitten on koko perhe kotona, pitkästä aikaa. Ilman menoja!

Ja parvekkeelta kuuluukin sitten kutsuhuuto.
Palailkaamme taas!

#152. Kuntoilua ja treenailua.

Synnytyksen jälkeen mulla katos maha aika nopeesti. Ja painokin tippui kivasti.

40+0.

5 päivää synnytyksestä.

No, kuinka helppoa sitä sitten olikaan istua vaan kotona ja luottaa siihen, että imetys vie loputkin tulleet kilot. NOT. Olin myös alussa ehkä liiankin kiinni tytössä, eipä hän tainnut kovin montaa hetkeä viettää muualla kuin mun sylissä ja vieressä.

Nyt tammikuussa sit heräsin. Taisin herätä aiemminkin, mutta en saanut asialle, kropalleni, tehtyä mitään. Itsetunto oli todella alhaalla, omakuva ahdisti, vaatteet ei mahtunut, muita housuja kuin legginsit ei voinut edes harkita. Eivätkä nekään meinanneet mahtua päälle.
Jostain syystä päätin sitten liittyä salille tammikuun ryysiksessä, kuten kaikki muutkin. Onneksi tein niin :)
Salijäsenyys on riipaisevan kallis, mutta mulla oli muutama ehto joista en voinut joustaa;

• Ohjatut tunnit oli oltava, koska itseni tuntien mä en aluksi tekisi kuntosalilla yhtään mitään, löysäilisin vaan.
• Salin oli oltava lähellä, jotta mulla ei olisi mitään tekosyytä olla menemättä (esim bussimatkojen maksaminen, huono sää, mikätahansa-aikatauluongelma)

25.1.

Otin alussa kuvat vartalostani. Nyt mulla ei oo näyttää ku edestä otettu kuva, sillä kamera hajosi enkä saa kuvia sieltä koneelle :( Mutta tästäkin saa jo osviittaa. Olin aivan järkyttävässä kunnossa.
Ensimmäinen kerta salilla jännitti. Jännittää mua edelleen mennä salille, mutta se oli jotain hurjaa. Hoin miehellekin, etten uskalla mennä, ihmiset kattoo että mitä toikin plösö täällä tekee, eihän se osaa varmasti ees mitään liikkeitä, miten se on päästäny ittensä tohon kuntoon, herranjumala. Vaan onneksi uskalsin, sillä ensimmäisestä kerrasta lähtien treeni-into iski muhun.
Mieleen palasi se ihana tunne, joka hikoilun jälkeen on! Kun lihakset huutaa hoosiannaa, kun tietää tehneensä jotain! Saatiin miehen kanssa myös kivasti sovittua koska kukakin menisi salille, jotta tytön ei tarvitsisi olla muualla hoidossa vähän väliä. :)

Viides helmikuuta (täytin myös vuosia lisää, ikäkriisi!!), eli ei kauaakaan aloittamisen jälkeen, kroppa alko jo näyttää tältä. Turvotus katosi nopeasti! Ja kun treenasi myös syöminen alkoi kiinnostaa, siis terveellisesti syöminen :) Ei paljon tehnyt mieli suklaata ja hampparia kun tulokset alkoivat näkyä!
Myös pieni pessimisti nosti päätään ja jäkätti, että alussa tuntuu tapahtuvan vauhdilla, mutta kyllä se vielä hidastuu ja seisahtuu kokonaan.

12.2. huomasin, että mulla ei ole kuin yhdet rintaliivit.






Ja sitten meille iski flunssa. Ensin oli mies räkäköhässä, olin vaan iloinen ettei muhun tai tyttöön tarttunut. Kunnes lopulta se napsahti meidänkin osaks. Oltiin enemmän tai vähemmän sairaana parisen viikkoa, joten treenitkin iski jäihin. Enhän mä syömisiäkään silloin jaksanut katella, repsahdin aivan totaalisesti. Voitte varmasti kuvitella, kuinka mun sisäinen pessimisti hihkui "arvasiiiin, mokasit!"
Tässä vaiheessa olin jo alkanut treenailla ihan salinkin puolella, jota ihmettelin kovasti. Jotenkin se vain tuntu sujuvan niin hyvin. :)

Viimeisimmät kuvat on otettu 3.3. Painoa ei ole tippunut paljoakaan, joten vaakaa en edes ihmeemmin katsele. Huomaan muutoksen vaatteista, sillä pienempiä farkkuja on jo saanut ostella :) Ja eilen pienempiin housuihin joutui jo ostamaan vyönkin! :D

Matkaa sinne mun unelmavartaloon on vielä. Jalat ja pylly on täysin työn alla, samoin käsivarret. :)
Lantio on kyllä levennyt raskauden jälkeen, sillä takit, jotka ovat sopivia ylävartalosta, eivät mahdu kiinni lantion kohdilta. :D

Myös mielelle on treenaaminen tehnyt hyvää. Se salilla käynti on vain mun hetki, mun oma aika. Oon paljon pirteämpi kotona, jaksan paljon enemmän :) Joten ei pidä aliarvioida kuntoilun vaikutusta myöskään mielialaan.
Masennustestithän kuuluisi tehdä aina kun on nukkunut hyvin, syönyt hyvin ja käynyt ulkoilemassa, jotta saadaan todellinen tulos niistä!

Motivaatiota tähän antaa sekin, että ennen seuraavaa raskautta haluan olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Mielelläni en haluaisi kokea samanlaista raskautta uudelleen, kuin edellinen oli. Vaikka lopputulos olikin maailman ihanin! Ja uskon, että siihen helpompaan raskauteen auttaisi säännöllinen treenaaminen, jos vaan olotila sen sallisi. Sen liikunnan pitäisi tietenkin jo elämäntapana heti aluksi, ei vasta kun raskausvaivat alkavat kolkuttelemaan. :)

Mutta nyt, suuntana kuntosali, sitten hyvä ruoka ja varmaankin päiväunet! Vielä kun ehtii, ennen kuin velvollisuudet alkavat iltapäivästä! :)