sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

#149. Josko nyt...?

Aina se päivitysinto tänne blogiin iskee silloin, kun pitäisi touhuta muuta.
Tänään olisi veljenpojan ristiäiset, joihin pitäis alkaa valmistautua ja totta kai just NYT mä haluan kirjotella. :D

Ihan en kerralla avaa kulunutta miltei puolta vuotta.
Mutta sen verran, että alkuhankaluuksista selviyttämme meillä on maailman ihanin ja nauravaisin tyttö!
Kaiken raivoamisen takaa löytyi refluksi, joten en enää yhtään ihmettele että toinen huusi kivuissaan. Ilman lääkkeitä saatiin nyt kuitenkin vaiva hallintaan, onneksi. :)

Ei taas jotain kuvailuja.
Kohtahan tuossa tulee jo 7 kuukautta likalla täyteen! Herranjumala :)
Meillä on mukavasti jo muotoutunut päivärytmi, joka saa silloin tällöin mennä myös hieman sekaisin ilman suurempia kiukkuiluja tai yöunien menetyksiä.
Unet nyt on menetetty muutoinkin viimeisiltä viikoilta, sillä ensimmäinen hammas iski juuri itsensä näkyviin! Ja viikon ajan on totutettu tyttöä nukkumaan öitä omassa huoneessaan. Tosin viime yönä taas nappasin neidon viereen nukkumaan, kun olin ensin käynyt laittamassa tuttia suuhun n. 11 kertaa puolen tunnin aikana. :D

Kerran viikossa käydään likan kanssa bailatinoa tanssimassa! :) Measta on tullut todella sosiaalinen tapaus, vaikka aluksi häntä ei voinutkaan laskea edes lattialle muiden vauvojen seuraan kun pääsi jo itku. :)
Neuvolan kautta on myös löytynyt aivan ihanat naiset tästä lähettyviltä, meillä kaikilla on miltei samanikäiset muksut. Ja pääsääntöisesti ollaan kerran viikossa kahviteltu, aivan ihana piriste viikkoihin. :)

Jos seuraavaksi merkkailis tännekin tytön kasvutahtia ja taitoja;
(paino/pituus/päänympärys)

7805g/ 67,2cm/ 42,7cm (4kk-mitat)
8225g/ 68,5cm/ 43,7cm (5kk-mitat)
8550g/ 71,2cm/ 44,2cm (6kk-mitat)

5kk.

6kk.

Seuraava neuvola onkin sitten vasta huhtikuussa, 8 kuukauden kohalla! Mä en kyllä osannut odottaa, että tätä vauhtia tapahtuisi tuo kasvu! Hirveesti saanu heittää ihania vaatteita veks, kun eivät vaan enää mahdu. Josko nää 80koon vaatteet nyt menis sitten hetken pidempään :)

Tällä hetkellä Mea tosiaan on kova liikkumaan takaperin pitkin asuntoa. On ihana löytää kaikki johdot ja järsiä niitä. Myös tuolit ja sohvapöydät likka siirtelee uusille paikoille kun silmä välttää.
Konttausasento löytyy tosi helposti, samoin karhukävely-asento. Tyttö konttasi ensimmäisen kerran kolmisen päivää sitten! :) Mutta nyt se into on hieman jäänyt, kun samalla hän hoksasi miten noustaan istumaan itse. Aiemmin Mea istuikin jo todella hienosti, mutta vain asetettuna istuma-asentoon.
Aamuisin herätään melko kellontarkasti kahdeksan aikoihin, syödään puuro ja maito ja ensimmäiset päikkärit on n. 10 aikoihin ja kestävät tunnin.
Ennen klo 13 unia syödään lihasose ja maitoa sekä leikitään. :)
Toiset päikkärit ovat usein ne pisimmät, mutta on myös melko tiuhaan niitä päiviä kun nukkuminen on neidin mielestä paskahommaa. :D
Illalla yleensä otetaan vielä tunnin unet 17-18.30 välillä, jotta jaksetaan iltatouhut kylpyineen ja puuroineen. Nukkumaan Mea yleensä menee 21-22 maissa. Alusta lähtien on opeteltu, että tyttö nukahtaa itsekseen ja ainakin vielä se sujuu hyvin :) *koputtelee puuta*

Hampaidenharjausta!

Nyt on kyllä lähdettävä suihkuun ja laittamaan hiuksia ja vaatekriiseilemään!
En tee mitään lupauksia siitä, että käyn päivittämässä useammin, luon sillä vaan itselleni hirveet paineet ja sitten se kirjoittelu varmasti jää.
Mutta jos käyn kirjoittelemassa ;D niin voisin kirjoitella ja laitella kuvia kuinka treenikärpänen puraisi laiskamutsia ja tuloksiakin on jo saatu aikaan! :)

Isot likat istuu jo ostoskärryissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti