Kyykyssä on oltu jo pidemmän aikaa ja karhukävely-asentoon on noustu jo varmaan yli kuukauden ajan. Eilen sitten noustiin seisomaan tukea vasten. Aluksi en huomannut mitä tapahtui ja meinas jostain syystä sydän pysähtyä, kun näin mimmin seisoskelemassa. :D
Ajattelin ensin, että taisi olla vahinko.
Tänään oli pakko tuoda pahvilaatikko tohon olohuoneeseen ja katsoa josko vahinko toistuisi jossain välissä..
Jep.
Mistä lie pirullinen ilme johtuu... :D
Mutta tuossa päivän touhuja seuraillessa ei pystyyn nousu ole vielä se hittijuttu, onneksi. Ehditään siivota pöytätasot ja muutoinkin peitellä pistorasiat yms tässä vknlopun aikana.
Muutoin viikko onkin mennyt kavereita, aikuisia ja lapsia, tavaten, mummolassa vieraillen ja lenkkeillen. Aurinkoiset säät on saanu mut hurahtamaan ulkoiluun niin, että päätin jopa panostaa lenkkareihin! Minä! Ulkoliikunnan perivihollinen. Tosin ei niitäkään nyt heti tarvii olla sovittelemassa, kiitos saapuvien lumisateiden...
Tänään lenkkeily on jäänyt välistä tuulen takia, voisi vaunut olla lähimmässä katuojassa puuskan yllättäessä!
Illalla on sitten omaa aikaa onneksi tiedossa salilla, jos pitkästä aikaa kävis joogaamassa!
Mea tuntuu olevan jotenkin todellatodella muhun rakastunut tällä hetkellä. :D Siis joka hetki kun leikitään lattialla, niin pitää tulla syliin kiehnäämään ja kontata perässä ja tarkistaa, että äiti varmasti seuraa hänen touhuja. Luulin tällaisen äiti-vaiheen jo olleen silloin 4 kuukauden paikkeilla, vierastaminenkin oli tällöin huipussaan. :)
Ja parvekkeelta kuuluukin sitten kutsuhuuto.
Palailkaamme taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti