sunnuntai 16. syyskuuta 2012

#36.

Pikapäivitystä.

Paraneminen etenee hyvin. :) Kohta alkaa olla jo täysin kivuttomia päiviä, ihanaa! Liikuntaa kaipaan todella kovasti, ensi viikolla vois uskaltaa jotain kevyttä salituntia, esim Bodybalance. Aivan yks lemppareista. <3

Ovulaatio oli sitten eilen kait. Ehkä. Jos kroppa tässä stressitilanteessa ees ovuloi. :D Mutta eipä tullut hyödynnettyä. Pelkään minkä tahansa voimakkaamman tai "hytkyvämmän" liikkeen aiheuttavan kivien liikahtamisen.
Plus en pidä omaa kroppaani tällä hetkellä kovin viehättävänä. Kaikki pienetkin lihakset joita tossa vatsanseutuvilla oli, niin katosivat tehokkaasti kahden viikon löhöilyn ansiosta. Maha roikkuu ihanasti ja on mustelmilla leikkauskohdista ja nam.

Ollaan juurikin mun vanhempien luona, siippa lähti tuossa muutama tunti sitten golfaamaan. Jäin suosiolla äidin luo, ehkei ole vielä fiksua seistä neljää tuntia putkeen katsoen kun muut lätkii palloja menemään. :)

Koulussakin opettajat jaksaa hokea "Sulla on sitten aika paljon hommaa, että saat muut kiinni". No ihan todella onko? Kaksi viikkoa poissa opetuksesta, enhän itse tajunnutkaan että siinä tekemistä kertyy. Ja muutoinkin kiitos ymmärryksestä, ihan tahallaan mä sinne sairaalaan hakeuduin makaamaan. Ei mua mikään vaivannut!
Argh.

Ärsytys sentään. No mutta, eilen sain kuitenkin siskon avustuksella kotona siivottua! Toi todella hyvän mielen, että kykeni noinkin yksinkertaiseen askareeseen.
Ja eilen saunan jälkeen istuskelin ulkona, kuuntelin hiljaisuutta ja keskityin hengittämään raikasta ilmaa.
Siinä iski aika rento olo, suosittelen. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti