lauantai 29. syyskuuta 2012

#41.

Juuri tuossa suihkussa ollessa mietin tätä oireettomuutta. Joka tavan oireettomuutta ja mikä tässä loppukierrossa on nyt ollut erilaista.
Yleensä tunnen selkeästi koska menkat ovat alkamassa, mutta nyt;


  • Ei minkäänlaista menkkamaista kipuilua alamahassa. (Välillä tuntunut pieniä nipistyksiä.)
  • Ei ärtyneisyyttä (Maailma on tuntunut ihanalta paikalta.)
  • Alkuviikon kolme ensimmäistä päivää todella väsynyt olo. (Väsyttää edelleen, mutta maailman ihanuuden takia jaksan herätä.)
  • Tekee mieli helliä avokkia. (Liittyen yleensä ärtyneisyyteen tällainen fiilis on menkkojen alkaessa täysin poissuljettu :D)
  • Ei finnejä tai muita kraatereita putkahtamassa esille. (Päinvastoin, iho on aika ihmeen hyvässä kunnossa.)
  • Ei siivousintoa. (Kun kuukauden suosituimmat saapuvat niin kämppä kiiltää lattiasta kattoon, imuroin jopa seiniä....)
Vaan sitten hillitäkseni omaa intoa, tein tänä aamuna testin. Tokihan se oli nega.
Tässä on tullut matkan varrella luettua ylipitkistä kierroista ja oon ollut onnellinen, ettei minulle oo sattunut sellaista kohdalle. Oiskohan nyt sitten?

Onneksi en ylianalysoi koskaan! :D

Toisaalta pohdin myös, kroppa on ollut aika kovilla koetuksilla sairaalareissujen vuoksi. Ehken ole edes ovuloinut tässä kierrossa? Mutta kai mun menkkojen pitäisi silti ees jotenkin tulla.
Googlellahan tähän saisi lisää infoa.. Ja analysoitavaa.

Ollaan kohta lähdössä Espooseen kaupoille pyörimään. Käy varmastikin mun tuurin mukasesti ja rättisulkeiset alkaa tällä reissulla.
No, saadaanpahan ainakin ostettua greippimehua! :D

Lopuksi vielä, saatanhan olla raskaana jos;


  • olet nainen
  • olet harrastanut seksiä ilman ehkäisyä
  • olet harrastanut seksiä EHKÄ ilman ehkäisyä
  • olet EHKÄ harrastanut seksiä
  • kuukautisesi ovat myöhässä (1min-9kk)
  • kuukautisesi tulevat ajallaan
  • et ole varma johtuuko verinen vuoto kuukautisista
  • apteekin raskaustesti näyttää plussaa
  • apteekin testi näyttää negaa
  • apteekin testi näyttää vastavaloon kallistettuna, läpivalaistuna tai tietyssä valaistuksessa plussaa
  • näet silmiäsi siristämällä apteekin testin kahtena
  • et osaa tulkita apteekin testiä
  • voit pahoin
  • et voi pahoin
  • voit ehkä pahoin
  • ruokahalusi on moninkertaistunut
  • ruokahalusi on kadonnut
  • painosi nousee selittämättömästi
  • painosi laskee selittämättömästi
  • sinua väsyttää koko ajan
  • koet olevasi elämäsi vedossa
  • rintasi ovat turvonneet ja arat
  • rinnoissasi ei ole tapahtunut muutoksia sitten teinivuosien
  • vatsassa nipistelee ja vihloo tai tai juilii erikoisesti tai sitten ei
  • sinulla on ummetusta ja ilmavaivoja tai sitten ei
  • valkovuotosi on lisääntynyt merkittävästi tai vähentynyt poikkeuksellisesti
  • pimppasi on kuiva ja rapea
  • tunnet olosi kuumeiseksi ja turraksi
  • mielialasi vaihtelevat hurmiosta ahdinkoon
  • kissasi, koirasi, miehesi ja kymppiuutisten uutisankkuri käyttäytyvät poikkeuksellisesti, ihan kuin aavistaen jotain
  • eläinkaupan gekot villiintyvät terraarioissaan (pystyvät kuulemma haistamaan raskaushormonit)
  • kolme itämaan tietäjää ilmestyy kotiovellesi ja makuuhuoneesi yläpuolelle on syttynyt outo, kirkas tähti 

1 kommentti:

  1. Haastoin sinut http://thebabymakingdiary.blogspot.fi/2012/09/eilen-nyt-huomenna.html

    VastaaPoista