Sinä aikana kun oon ollut melko voimattomana kotona, niin yksi ystävä on jaksanut tulla käymään. Ja se on piristänyt odottamattoman paljon.
Mulla ei oo oikeastaan kukaan samanlaisessa elämäntilanteessa just nyt. Mielestäni en höpöttele liikaa raskausjuttujani kellekään, en intoile, en tunge ultrakuvia väkisin naamalle, en höpötä vaan omasta navasta. Vaikka olisinkin sillä hetkellä todella ylpeä ja innoissani.
Miksi musta silti tuntuu, että ystävät on kyllästynyt muhun? Oon kuitenkin parhaani mukaan koettanut olla se vanha, oma itseni. Just sen takia, etten halua pelästyttää ketään pois.
Mun kanssa ei enää hassutella, höpötellä tyhmiä, ehdotella illanviettoja ihan muuten vaan ilman suurempaa syytä. Mä en enää oo oikeanlainen?
Hassua, että tää olo iski just tänään. Aiemmin päivällä kuitenkin lyötiin toisen kaason kanssa viisaat päät yhteen, huomenna pitäisi morsmaikun kanssa tehdä kutsukortteja.
Ymmärrän myös sen, että elämäntilanteet muuttuu yms tms jne. Jos ollaan ystäviä, niin eihän sen kuuluisi silti kadota. Tai olla hyllyllä odottelemassa parempaa hetkeä.
Mä olen se sama ihminen. Ehkä käyn välillä vähän hitaammalla, ehkä mulla ei riitä keskittymiskyky moneen asiaan samaan aikaan, mutta mä olen se sama. Ei kai mun kuulu liittyä johonkin RASKAUS ON NYT MUN ELÄMÄNI TÄRKEIN JUTTU-klaaniin ja pitää yhteyttä vain samanhenkisten ihmisten kanssa?
Jumalauta kyllä mäki pystyn järjelliseen keskusteluun.
Mulla on niin ikävä sitä elämää, jossa ystävyys oli suuri osa arkea.
Voi sinua :/ Ei oo kiva jos kaverit noin hyljeksii raskauden takia.
VastaaPoistaItellä on kaikki kaverit lapsettomia ja osa huomattavasti nuorempiakin, mutta kyllä ne silti on aina minutkin pyytäneet mukaan menoihin ja ovat käyneet entiseen malliin kylässä. Kaverit myös kovasti kyselee raskaudesta ja siihen liittyvistä jutuista, vaikka ite mieluummin puhuisin välillä jostain muustakin :D